Viime vuosien aikana treidauksen suosio on räjähtänyt. Moni lähtee kokeilemaan treidaamista äkkirikastumisten tai nopeiden voittojen toivossa. Jotkut onnistuvatkin tekemään suuriakin voittoja ensimmäisillä kaupoillaan. Tällöin on yleensä pelattu isolla riskillä eikä kyse ole ollut taidosta. Suurin osa treidaajista kuitenkin häviää rahaa. Tähän vaikuttaa se, että suurin osa ei tiedä tai ymmärrä, mitä voitollinen treidaaminen vaatii. Tässä artikkelissa käydään läpi miten voi rikastua treidaamalla.
Voittaminen ei ole yhtä kuin olla voitollinen
Kuka tahansa voi avata tilin välittäjälle ja alkaa käymään kauppaa. Kuka tahansa voi ostaa jotakin tuotetta ja onnistua tekemään voittoa yksittäisellä treidillä. Kuka tahansa voi voittaa vaikka kaksi, kolme, neljä, viisi tai kymmenenkin kertaa peräkkäin.
Kymmenen voittavan treidin otanta ei kuitenkaan kerro mitään voitollisuudesta. Voit voittaa, mutta et ole vielä ole vielä voitollinen treidaaja. Kymmenennen treidin jälkeen seuraava treidi voikin olla tappiollinen ja seuraavat kymmenen myös.
Voitollisuus on sitä, että teet tasaista tuottoa pitkällä aikavälillä. Ammattimaisessa treidaamisessa yksittäisen treidin tuloksella ei ole merkitystä, vaan pitkän aikavälin tuotot merkitsee. Jokaista treidiä on mahdotonta voittaa.
Miksi suurin osa häviää rahaa treidaamalla?
Tilastojen valossa suurin osa aktiivista päiväkauppaa harjoittavista häviää rahaa tai eivät pärjää indeksin tuotoille pitkällä aikavälillä. Mistä tämä johtuu?
Vastaus on yksinkertainen: voitollinen treidaaminen ei ole helppoa. Vanha viisaus pätee myös treidaamiseen. Jos se olisi helppoa, kaikki tekisivät sitä… ja olisivat rikkaita.
Suurimmalla osalla ei suunnitelmaa tai treidausstrategiaa
Suurin osa lähtee kokeilemaan treidaamista ilman suunnitelmaa tai selkeää menetelmää, jolla päihittäisi markkinat. Moni luulee oppivansa asiat nopeasti ja lennosta sekä vain näkevänsä markkinoilla paikat, joissa kannattaa ostaa tai shortata.
Voitollisessa treidaamisessa onnistuminen vaatii kuitenkin perehtymistä pörssimarkkinoihin, riskien hallintaan, tekniseen analyysiin ja moneen muuhun asiaan. Treidaajalla tarvitsee olla myös treidausstrategia ja suunnitelma, jota toteuttaa.
Treidaamista pitää myös harjoitella ennen kuin on suositeltavaa siirtyä kaupantekoon oikealla rahalla. Kuinka todennäköistä on voittaa esimerkiksi biljardissa tai shakissa osallistumalla kisoihin ilman aikaisempaa kokemusta ja harjoittelua? Jokainen pystyy lyömään biljardipalloa tai liikuttamaan shakkinappuloita, mutta voitollisuus on kaukana, jos ei ole perehtynyt tarvittaviin asioihin tai harjoitellut.
Treidaamisen aloittamisen helppous osana tappioita
Treidaaminen ja sen aloittaminen on tehty nykypäivänä melko helpoksi tavalliselle ihmiselle. Käytännössä sinun ei tarvitse kuin avata välittäjälle tili, valita tuote, jota ostaa ja painaa osto-nappia. Treidaamisen aloittamisen helppous on varmasti yksi syy siihen, miksi moni häviääkin rahaa.
Iso osa treidaamisen aloittavista ei perehdy riittävästi siihen, mistä treidaamisessa on oikeasti kyse ja mitä voitolliseen treidaamiseen vaaditaan. Osa saattaa nopeasti lukaista yhden artikkelin tai katsoa pari videota teknisestä analyysistä ja kuvittelee olevansa valmis nyhtämään rahaa markkinoilta.
Todellisuus kuitenkin iskee vasten kasvoja hyvin nopeasti. Moni lopettaakin treidaamisen ensimmäisten tappioiden jälkeen koettuun turhautumiseen. On lähdetty kokeilemaan liian nopeasti liian huonoilla tiedoilla ja taidoilla lajia, jossa markkinalla on vastassa alan ammattilaisia ja suuria instituutioita.
Treidaamalla voi rikastua – miten?
Monet suhtautuvat hyvin skeptisesti siihen, että treidaamalla oikeasti voisi tehdä rahaa. Kysehän ei voi olla mistään muusta kuin tuurista? Eihän kukaan voi tietää, milloin kurssit menevät ylös tai alas?
Voitollisessa treidaamisessa ei tarvitse tietää menevätkö kurssit ylös vai alas.
Suurin osa ei tiedä tai ole ymmärtänyt sitä, mistä treidaamisessa on oikeasti kyse. Treidaamisella rikastumiseen vaaditaan useamman eri asian hallintaa, mutta voitolliseen treidaamiseen tarvitsee hyödyntää tilastollista etua.

Voitollisuus vaatii tilastollisen edun
Jos treidaajalla ei ole tilastoihin perustuvaa menetelmää, perustelua tai syytä sille, miksi jonkin tuotteen arvo nousee tai laskee, on kyse arvaamisesta. Arvaaminen ei ole kovin luotettava ja pitkäjänteinen keino yrittää rikastua pörssimarkkinoilla.
Voitollisessa treidaamisessa onnistumisessa on kyse menetelmän rakentamisesta, jossa hyödynnetään ihmispsykologiaan perustuvia ennustettavia kuvioita hintaliikkeissä. Näistä kuvioista on mahdollisuus löytää tilastollinen etu treidaamisessa. Treidaamisessa käytetään teknistä analyysiä näiden kuvioiden löytämiseen ja tunnistamiseen.
Ihmispsykologia tarjoaa tilastollisen edun
Pörssimarkkinoilla toimii paljon toimijoita, jotka tekevät samanlaisia päätöksiä yrittäessään tehdä rahaa. Näistä toimijoista muodostuu isoja ryhmiä, joilla on samanlaisia käyttäytymismalleja. Nämä käyttäytymismallit perustuvat ihmispsykologiaan. Nämä käyttäytymismallit muodostavat pörssimarkkinoilla hintaliikkeisiin havaittavia toistuvia kuvioita.
Kun näiden käyttäytymismallien aiheuttamia havaittavia kuvioita muodostuu hintaliikkeisiin yhä uudestaan ja uudestaan, on niiden toistuvuudesta ja seurauksista mahdollista tehdä tilastollisia tulkintoja. Kun löydetään tietynlainen toistuva kuvio hintaliikkeessä, joka voidaan tilastoida menneistä hintaliikkeistä, voidaan tehdä arvio siitä, mitä tämän kuvion jälkeen todennäköisesti tapahtuu.
Jos on löydetty kuvio, joka on toistunut esimerkiksi 1000 kertaa viimeisen 5 vuoden aikana ja todettu, että tämän kuvion jälkeen hinta on noussut 700 kertaa 1000 kerrasta, voidaan tästä kuviosta löytää tilastollinen etu. Tätä kuviota treidatessa olisit 70% ajasta oikeassa ja pystyisit tekemään voittoa.
Treidaamisessa 1000 kerran otanta on jo paljon ja virhemarginaali 1000 otannalla on vain noin 3%.

Esimerkki tilastollisen edun hyödyntämisestä
Esimerkki on kuvitteellinen eikä tilastot välttämättä täsmää todellisia säätilastoja.
Oletetaan, että sinun kuuluisi löytää tilastollinen etu siitä, minä vuoden päivinä sataa vettä tai lunta. Tilastojen mukaan vuoden 365 päivästä sataa vettä tai lunta noin 180 päivänä. Vettä tai lunta sataa siis noin 50% prosenttia vuoden päivistä. Tästä on vielä hankalaa löytää tilastollista etua, koska todennäköisyys arvata oikein, sataako seuraavana päivänä lunta tai vettä on 50/50.
Tutkit kuitenkin lisää tilastoja vuoden säätiedoista. Huomaatkin, että on todennäköisempää, että vettä tai lunta sataa vain yhden päivän kuin kaksi päivää putkeen. Tilastoista todetaan, että sadepäivää seuraa toinen sadepäivä vain 30% todennäköisyydellä.
Näiden tilastojen perusteella pystyt saavuttamaan tilastollisen edun sadepäivistä. Jos asettaisit treidin jokaisen sadepäivän jälkeiselle päivälle satamattoman päivän puolesta, olisit tilastojen valossa 70% ajasta oikeassa.
Koska vuoden aikana on 180 sadepäivää, asettaisit jokaiselle sadepäivälle treidin eli yhteensä 180 treidiä. Näistä 70% olisi oikeassa eli 126 kertaa ja 30% väärässä eli 54 kertaa. 1:1-riski-tuottosuhteella olisit tehnyt vuoden aikana tuottoa (126 voittoa-54 tappiota=72) 72 yksikköä. Jos panoksesi olisi sellainen, että tekisit voittoa tai tappiota 100€ per treidi, olisit tehnyt tuottoa 7200€.
Näin sinun ei tarvitse tietää, sataako seuraavana päivänä vai ei tehdäksesi voittoa.
Tehdäkseen voittoa treidaamalla ei tarvitse tietää yksittäisen treidin tulosta. Yksittäinen treidi on joko voittava tai tappiollinen. Kyse on siitä, tehdäänkö tuottoa pidemmällä aikavälillä.
Ammattilaistreidaajan voittoprosentit yleensä pyörivät 40-60% paikkeilla. Ammattilaistreidaajat kuitenkin käyttävät usein 1:2 tai 1:3 riski-tuotto-suhdetta, jolloin voittavasta treidistä saa 2 tai 3 kertaa enemmän tuottoa kuin häviävästä treidistä tekee tappiota. Tällöin ei tarvitse olla edes puolet ajasta oikeasta, jotta tekee voittoa.


Sijoittamiseen osake- ja pääomamarkkinoilla liittyy aina riskejä. Sijoitusten arvo ja tuotto voi nousta tai laskea, ja sijoittaja voi menettää sijoittamansa pääoman kokonaan. Historiallinen tuotto ja kehitys ei ole tae tulevasta tuotosta.
Avaa tili ja aloita treidaaminen suomalaisten suosituimmalla pohjoismaisella suomenkielisellä kaupankäyntialustalla. Ei minimitalletusta tai talletus- tai nostomaksuja. Tilin avausmaksu 0€.
Treidaaminen vaatii suunnitelman
Treidaamalla rikastuminen vaatii myös muutakin kuin tilastollisen edun löytämisen markkinoilta. Treidaajan on rakennettava itsellensä treidaussuunnitelma, jota toteuttaa täsmällisesti.
Treidaussuunnitelmassa pitää huomioida muun muassa oma ajankäyttö, oma pääoma, riskien hallinta ja treidausstrategia. Montako treidipäivää kuukaudessa on? Montako treidiä keskimäärin ottaa kuukaudessa? Kuinka paljon aikaa pystyy käyttämään treidaamiseen? Millaisella summalla treidaa? Paljonko on tuottotavoite? Montako tappiota pystyy sietämään omalla pääomalla ilman, että joutuu laskemaan yksittäisen treidin panosta? Minkälainen on treidausstrategia?
Treidaussuunnitelma helpottaa kokonaisuuden hallintaa ja treidaamisen toteuttamista. Ilman treidaussuunnitelmaa lähtee treidaaminen helposti lipsumaan siitä, mitä on alun perin ajatellut. Tällöin myös tilastollinen etu kärsii, jos ottaa treidejä, jotka eivät kuulu suunnitelmaan.
Kurinalaisuus ratkaisee
Älykkyys ei tee treidaajasta toista parempaa. Treidaaminen on laji, jossa kurinalaisuus ratkaisee.
Luulisi, että olisi helppoa toteuttaa vaan tiettyä suunnitelmaa tai treidausstrategiaa, jonka on todennut toimivaksi. On kuitenkin selvää, että treidaamisessa vaikeinta ei ole suunnitelman rakentaminen vaan sen noudattaminen.
Treidaaminen vaatii kärsivällisyyttä, koska treidaajan kuuluu seurata hintaa ja odottaa oikeiden kuvioiden muodostumista. Kärsimätön treidaaja ei jaksa odottaa vaan alkaa ottamaan treidejä, jotka eivät ole treidausstrategian mukaisia. Näin käytännössä koko treidausstrategia ja treidaussuunnitelma muuttuu hyödyttömiksi.
Tappiot koettelevat treidaajan kurinalaisuutta
Oli kyse mistä tahansa treidausstrategiasta, siihen kuuluu ajoittaisia tappioita. Tilastollisesti on todennäköistä, että jossain vaiheessa tappioita tulee useampi peräkkäin. Näillä tappioputkilla ei ole merkitystä kunhan treidausstrategia on todettu voitolliseksi pidemmällä aikajaksolla.
Tappioputket kuitenkin saattaavat ajaa treidaajan kurinalaisuuden ja kärsivällisyyden koetukselle. Tappioputkessa oleva treidaaja saattaa kokea suurta tarvetta saada tappiot kuitatuksi mahdollisimman pian tulevilla treideillä.
Tällaisessa tilanteessa olevan treidaaja saattaa lipsua treidausstrategiasta, ottaa strategian ulkopuolisia treidejä tai nostaa panoksia. Tässäkin tilanteessa koko suunnitelma lentää romukoppaan ja tilastollinen etu kärsii tai katoaa kokonaan.

Äkkirikastuminen epätodennäköistä – pitkäjänteisyys palkitaan
Treidaaminen ei todellakaan ole kärsimättömän ihmisen heiniä. Treidaamisen aloittavalla on kohtuullinen taival saavuttaa voitollinen treidaaminen. Matkan varrella on paljon opittavaa treidaamisesta ja myös treidaajasta itsestään.
Treidaaminen opettaakin paljon treidaajan omasta psykologiasta. Opit tuntemaan omat kärsivällisyyden rajat ja henkisen kyvykkyyden liittyen suunnitelman toteuttamiseen ja markkinoilla toimimiseen.
Äkkirikastuminen on erittäin epätodennäköistä vaikka täysin mahdollista. Äkkirikastuminen kuitenkin tarkoittaa, että on treidattava kohtuuttomalla riskillä ja isojen tappioiden mahdollisuus on suuri. On sanomattakin selvää, että tällaisella tyylillä treidaaminen saati sen aloittaminen ei todennäköisesti johda rikastumiseen.
Ei ole olemassa mitään tarkkaa aikaa, missä ajassa treidaaja keskimäärin saavuttaisi voitollisuuden tai rikastumisen. Tähän asiaan vaikuttaa monet eri asiat kuten treidaukseen käytettävä pääoma ja aika sekä tyyli, millä treidaa.
Voidaan kuitenkin sanoa, että treidaus on pitkäjänteistä puuhaa. Monilla ammattilaistreidaajilla on kestänyt useampi vuosi voitollisuuden saavuttamisessa. On kuitenkin tapauksia, jossa treidaaja oikeanlaisella opastuksella ja oikeanlaisella tiedolla on alkanut tekemään tasaista tuottoa jo puolessa vuodessa.
Treidaaja, joka luo treidaussuunnitelman, on jo paljon edellä muita treidaamista kokeilevia
Treidaaminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja hyviä hermoja. Treidaaja, joka jaksaa aloittaa treidaamisen oikein, perehtyy treidaamiseen riittävästi, rakentaa treidausstrategian ja treidaussuunnitelman, on jo muita huvikseen treidaamista kokeilevia valovuosia edellä.
Kannattaakin siis aloittaa treidaaminen perehtymällä treidaamiseen hyvin ja luoda treidausstrategia sekä treidaussuunnitelma. Tällöin olet käytännössä tehnyt jo suurimman työn ja olet lähempänä voitollisuutta kuin suurin osa muista.
Yhteenveto
Rikastuminen treidaamalla on mahdollista. Se vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä ja kurinalaisuutta. Treidaajan on ensin opeteltava perusasiat ja tämän jälkeen rakennettava suunnitelma, jota toteuttaa täsmällisesti. Treidaamista kuuluu myös harjoitella. Markkinoiden kohtaaminen ilman harjoittelua on kuin osallistuisi shakkiturnaukseen ilman aikaisempaa harjoittelua. Rikastumisen onnistumiseen vaaditaan myös tilastollinen etu, joka luo mahdollisuuden voitolliselle treidaamiselle.
Jos haluat oppia treidaamaan, aloita perehtymällä Treidausoppaaseen. Treidausoppaassa kerrotaan kaikki, mitä sinun treidaamisesta ja sen aloittamisesta tarvitsee tietää.
- Lue lisää ja opi teknistä analyysiä: Tekninen analyysi
- Löydä parhaat kaupankäyntialustat treidaamiseen: Parhaat kaupankäyntialustat treidaamiseen 2024
