
Markkinat muodostavat lukuisia erilaisia kuvioita ja hintaliikkeitä. Hintaliikkeet voidaan jakaa kahteen perusliikkeeseen: trendeihin ja rangeen. Näille hintaliikkeille on jokaiselle omat tunnusomaiset piirteensä, joista ne tunnistaa. Nämä hintaliikkeet toistavat itseään myös kaikilla eri aikaikkunoilla. Minuuttitasolla muodostuu samanlaisia hintaliikkeitä kuin päivätasolla.
Hintaliikkeiden ja kuvioiden tunnistaminen on treidaamisessa tärkeää, koska näitä kuvioita käytetään osto- ja myyntipäätöksien tekemisessä. On kuitenkin muistettava, että markkina ei aina muodosta täydellisiä kuvioita ja oppikirjamaisia hintaliikkeitä. Kuitenkin pääsääntöisesti hintaliikkeistä on aina tunnistettavissa jokin tietty vaihe tai hintaliike.
Hinta liikkuu aalloissa

Hintalikkeet eivät koskaan ole täysin pystysuoria tai vaakasuoria liikkeitä. Hintaliikkeet muodostuvat aina aaltomaisista liikkeistä.
Kaikki markkinan hintaliikkeet muodostuvat kahden liikkeen muodostamasta yksinkertaisesta peruskuviosta: impulssista ja pullbackistä. Markkina liikkuu voimakkaammin impulssin suuntaan ja, jossain vaiheessa impulssin voima heikkenee ja muodostuu vastakkainen hintaliike, pullback.
Pullback on pieni korjausliike, jossa hinta vetäytyy takaisinpäin voimakkaan impulssin jälkeen. Tämän jälkeen alkaa uusi impulssi. Näin muodostuu hintaliikkeiden aaltomainen liike.
Aaltomaisten hintaliikkeiden syyt
Hintaliikkeiden aaltomainen luonne, johtuu yksinkertaisesti ostajien ja myyjien määrän vaihtelusta. Ostajien ja myyjien määrät eivät koskaan pysy täsmälleen samalla tasolla vaan nämä vaihtelevat kokoajan. Ostaminen nostaa hintoja ja myyminen laskee. Short-tuotteen ostaminen on yhtä kuin myymistä ja short-tuotteen myyminen on yhtä kuin ostamista.
Taustasyitä aaltomaisille liikkeille ovat isojen toimijoiden taktiikka kasvattaa positioitaan sekä kaikkien markkinatoimijoiden jatkuvat osto- ja myyntitoimeksiannot. Näiden osto- ja myyntitoimeksiantojen toteuttamiseen vaikuttaa markkinapsykologia, josta teknisellä analyysillä pyritään ottamaan hyöty irti.
Isojen toimijoiden positioiden kasvattaminen
Isoilla toimijoilla on suoritettavaan valtavia ostotoimeksiantoja. Tämän takia isojen toimijoiden on toteutettava ostotoimeksiannot pienemmissä erissä, jotta he eivät pompauta hintaa yhdellä suurella ostotoimeksiannolla liikaa.
Isot toimijat odottavat, että hinta palaa takaisin impulssin jälkeen, jonka jälkeen he tekevät lisää ostotoimeksiantoja. Näin he saavat keskimäärin aina alhaisemmalla hinnalla toteutettua kokonaan valtavat ostotoimeksiantojen määrän.
Markkinatoimijoiden jatkuvat osto- ja myyntitoimeksiannot
Kaikki markkinatoimijat pyrkivät luonnollisesti tekemään voittoa hintaliikkeillä, jonka takia aaltomaisten hintaliikkeiden muodostumiseen vaikuttavat markkinatoimijoiden osto- ja myyntitoimeksiannot. Pienenkin hinnan nousun jälkeen osa markkinatoimijoista on jo kotiuttamassa voittoja ja osa ostamassa short-tuotetta. Myynti ja short-tuotteen ostaminen saa aikaan hinnan laskun. Hinnan laskiessa hieman (pullback) markkinoille tulee takaisin ostajia, joilla näkemys, että hinta tulee vielä jatkamaan nousua korkeammalle.
Riittävän monen markkinatoimijan omatessa sama näkemys ja tehdessä ostotoimeksianto, hinta alkaa taas nousta ja muodostuu uusi impulssi. Samaan aikaan short-tuotteita ostaneet saattavat kotiuttaa voittojansa hinnan laskun jälkeen, joka aiheuttaa myös hinnan nousua.
Mitä ovat trendit?
Trendit ovat pääsääntöisiä suuntia, joihin markkinan hinta liikkuu pidemmän ajan kuluessa. Trendit voidaan jakaa nousevaan ja laskevaan trendiin. Sivuttainenkin liike voidaan käsittää omaksi trendiksensä, mutta tässä oppaassa puhutaan hinnan sivuttaisliikkeestä rangena.
Kun suurimalla osalla markkinoiden toimijoista on samanlainen näkemys ja odotus tuotteen arvosta ja hintakehityksestä sekä toteuttavat ostotoimeksiantoja tämän näkemyksen mukaisesti, alkaa hinta liikkumaan vahvemmin tämän näkemyksen suuntaan. Kun halukkaita ostajia on enemmän, hinnat nousevat. Kun halukkaita myyjiä on enemmän, hinnat laskevat. Näin muodostuu vahvempi hintaliike suuntaan tai toiseen, joka pidempään jatkuessaan muodostaa trendin.
Trendien rakenne
Trendit ovat yleensä helposti tunnistettavissa niiden tunnusomaisesta piirteestä. Tunnusomainen piirre on joko laskeva tai nouseva aaltomainen liike, jossa tehdään aina korkeampi huippu tai pohja jokaisessa impulssissa rippuen siitä, onko trendi laskeva vai nouseva. Impulssin jälkeen muodostuu pullback, joka trendin jatkuessa ei riko edellistä pohjaa tai huippua, jolloin tehdään uusi korkeampi pohja tai matalampi huippu.
Markkinoilla trendit tunnistaa helpoiten pääsääntöisestä liikkeen suunnasta. Puhtaan trendin määrittelyn mukaisen trendin muodostuminen kertoo yleensä vahvemmasta ja luotettavammasta hintaliikkeestä.
Markkinoilla trendit saattavat kuitenkin olla hieman ”eläväisempiä” kuin suoraan oppikirjamainen puhdas trendi. Trendien tunnistaminen saattaa aloittelijalta vaatia hieman harjoittelua, mutta trendien tunnistaminen on tärkeää ja yksi tärkeimmistä tunnistettavista hintaliikkeistä ja kuvioista.
Nousutrendi

Nousutrendissä hintaliike on pääsääntöisesti nouseva pidemmällä aikajaksolla. Hintaliike on nousutrendissä aaltomainen, jolloin vuoron perään toistuu impulssi ja pullback.
Nousutrendissä tehdään aina edellistä huippua korkeampi huippu ja edellistä pohjaa korkeampi pohja. Näin muodostuu puhdas nousutrendi.


Laskutrendi

Laskutrendissä hintaliike on pääsääntöisesti laskeva pidemmällä aikajaksolla. Hintaliike on myös laskutrendissä aaltomainen, jolloin vuoron perään toistuu impulssi ja pullback.
Laskutrendissä tehdään aina edellistä huippua matalampi huippu ja edellistä pohjaa matalampi pohja. Näin muodostuu puhdas laskutrendi.


Trendikanavat

Trendin muodostuessa, ne muodostavat usein samalla trendikanavan. Trendikanava on alue, jonka sisällä hinta jatkaa liikkumistaan. Tällöin trendin pohjat ja huiput alkavat totella tiettyä linjaa, josta alkaa uusi impulssi tai pullback.
Trendit eivät aina tottele täysin tarkasti trendiviivojen reunoja ja monesti ne kannattaakin ajatella alueina. Trendit voivat myös laajentua alkuperäisen trendikanavan ulkopuolelle, jolloin trendikanavaa vain laajennetaan.
Jotta trendikanavan voi piirtää, täytyy hintaliikkeiden muodostaa ensin joko kaksi huippua tai kaksi pohjaa. Tällöin vedetään vain viiva näiden huippujen kohdilta ja jatketaan sitä pidemmälle. Nousutrendissä viiva tehdään ensin pohjien alapuolelle ja kopioidaan viiva huippujen päälle. Laskutrendissä viiva tehdään ensin huippujen päälle ja sitten kopioidaan pohjien alapuolelle.
Trendikanavia on mahdollista piirtää eri charttausohjelmistoilla kuten TradingViewillä. Näiden viivojen piirtelyä kannattaakin aloittelijan lähteä kokeilemaan ja testaamaan.




Trendin rikkoutuminen
Trendien tunnistaminen on tärkeää, mutta yhtä tärkeää on myös tunnistaa ja havaita nopeasti tilanteet, joissa trendi saattaa olla rikkoutumassa. Trendit voivat rikkoutua kahdella eri tavalla.



Vaikka hintaliike ei tekisikään nousutrendissä uutta korkeampaa huippua tai tekisi alemman pohjan, se ei tarkoita sitä, että trendi olisi automaattisesti päättynyt. Trendi voi tehdä ylimääräisen pullbackin ja jatkaa sen jälkeen uudestaan liikettä alkuperäisen trendin suuntaan.
Treidaajan kuitenkin pitää tunnistaa paikat ja olla varuillaan tilanteissa, joissa hintaliike tekee jotain sellaista, joka rikkoo puhtaan trendin rakenteen tai hinta kulkeutuu ulos trendikanavasta. Nämä ovat ensimmäisiä merkkejä siitä, että trendi voi olla rikkoutumassa ja vaihtamassa suuntaa.
Trendien ja trendikanavien hyödyntäminen treidaamisessa
Trendien mukaisesti treidaaminen on yksi suosituimmista ja parhaista tavoista treidata. Trendit ovat helppoja tunnistaa ja trendien pullbackit tarjoavat yleensä selkeän ostopaikan. Trendejä treidattaessa stop loss- ja profit target-tasot on myös helppo määrittää.
Treidien onnistuminen on myös todennäköisempää trendien mukaisesti treidattaessa, koska hintaliikkeellä on todennäköisempää jatkaa trendien suuntaisesti kuin kääntyä.
Trend is your friend.
Alla on yksinkertainen hahmotelma siitä, kuinka trendejä voi treidata. Tarkoituksena on ostaa trendikanavan alareunasta, paikasta, jossa pullback päättyy ja hinta alkaa tekemään uutta impulssia.
Profit target-taso eli taso, jossa voitot kotiutetaan, löytyy yleensä joko edellisen huipun alueelta tai trendikanavan yläreunasta. Stop loss-taso eli taso, jossa tappiot kotiutetaan, löytyy yleensä hieman trendikanavan alapuolelta.


Onnistuakseen voitollisessa treidaamisessa pitkässä juoksussa trendejä hyödyntäen tarvitsee treidausstrategiaan liittää myös muutakin. Pelkästään trendilinjalta ostamista ei kannata pitää ainoana treidausstrategian kriteerinä. Näihin asioihin syvennytään treidausoppaan myöhemmissä osioissa.